Banquo
s. 24.10.2015
Pilvikummun Dacapo. Emä on Peikkovuoren Chokolate ja isä on Lecibsin Kaapro.
Strategiset tiedot: Lonkat C/B, kyynärät 0/0, silmät terveet (voimassa 13.5.2022 asti), Pompen terve N/N vanhempien perusteella, Prcd-PRA terve N/N (A) testin perusteella ja DM terve N/N (exon 2) testin perusteella.
Banksu sairastui epilepsiaan, eikä ota enää vastaan riiuukutsuja, vaan elelee tyytyväisenä poikamiehen elämää.
BANQUO eli tuttavallisemmin
"Banksu" The Boss on kyseenalaistamaton koiralauman pomo. Oman tiensä
kulkija. Rohkea, älykäs ja itsepäinenkin sille päälle sattuessaan. Ei
huijattavissa aina edes herkkupaloilla. Pikkupoikana Banksu oli vauhdikas vipeltäjä
mutta nykyisin rento kaveri. Banksulla on selvästi havaittavaa vahtiviettiä ja
tykkääkin fiilistellä pihamaalla istuskellen ja tarkkaillen ympäristöä ja muun
lauman touhuja. Ohikulkijoista kertoo haukulla. Oravat, jänikset ja kissat saavat Banksun villiksi.
Banksu on napakka uros, joka on leimautunut yhteen omistajaan, mutta tykkää kyllä kovasti kaikista ihmisistä. Emännälle näyttää sitten myös sen kätketyimmän eli halimussukkapuolensa. Toisten urosten kanssa saattaa kipinöidä. Suojeluvaisto omaa laumaa kohtaan on suuri. Olemme nähneet Banksun myös kanaemon roolissa, kun pienten hauvavauvojen pyllyjä pesi touhukkaasti. Banksulla on monta lempinimeä: Bankku, Punkku, Pepsi, Suklis, Kuononen, Bancco Moore ja Pikku Sukka. Banksu edustaa säänkestävää karismaa. Meidän oma Hachiko.
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI54658/15&R=189